Sunnuntaina kun aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana mietimme päivän ohjelmaa. Ei ollut mitään erityisempää muuta kuin itsellä illemmalla kuntosalilla spinningiä ja zumbaa niin päätimme että jonnekin menisimme ulkoilemaan. Meitä lähellä sijaitsee pienimuotoinen "paratiisi" eli luontopolku joka on todellakin Paratiisinlehdossa ja siinä samassa on nähtävillä entinen keuhkotautiparantolaksi rakennettu sairaalamiljöö puistoineen ja voimalaitos joka on Kokemäenjoenvarrella Pirilänkoskessa.

Polku kiemurtelee joen vartta jokusen kilometrin ja välillä ollaan korkealla jyrkällä jokitörmällä. Alue on säästynyt juuri vaikeakulkuisen maastonsa ansiosta ihmisen kaikkivoipaiselta rakentamiselta. Nyt lehto on suojeltu ja siellä on viitoitettu luontopolku levähdyspaikkoineen ja luonnosta kertovine tauluineen. Alueella on harvinaisuuksia niin kasvi kuin eläinkunnastakin, jopa taiturimaisen kalastajan voi nähdä suhahtelevan joen varrella ja kysehän ei ole sunnuntaikalastajasta vaan ihka oikeasta linnusta joka tuntee nimen kuningaskalastaja.

Polun reittiä on siistitty hijakkoin ja kaadettu muutamia liian vaarallisia lahoja puita jotta lehdon kasvitkin pääsevät paremmin valoon ja reitistä tulee turvallisempi. Maasto on kesällä kuin sademetsä, satakielet laulavat ylhäällä vihreänä tiheänä kattona kaartuvien puiden latvoissa ja kuljet itse harmaiden runkojen lomitse ja tunnelma on jotenkin ihan muuta kuin kotimainen luontoelämys. Lehtomaisema on todellakin kostea ja lämmin kesällä ja alhaalla kulkiessa valo on siivilöitynyt vihreän lehtikaton lomitse hämäräksi.

Kaatuneita lahoja runkoja on jokapuolella ja ne saavat jatkaa luonnomonimuotoista elämää maassa ja osittain jokeen vajonneina. Majavatkin tekevät osansa puiden kaadossa.

Sienien aikaa

Osa puista on hirmuisen suuria ja tästä tietäen todella vanhoja. Minuahan aina on nämä vanhat arvokkaat puut kiinnostaneet. Niiden vieressä on vaan niin kunnioittava  ja oman pienuuden tunne.

Pitkät portaat laskeutuvat joen rantaan jyrkkää törmää mukaillen.

Joki on melko leveä tällä kohtaa ja sen keskivaiheilla on pieni saarikin. Ilma oli niin kaunis että oli mukava paistatella hetki rannassa.

Satalinnan keuhkoparantolaksi  alunperin rakennettu tiilinen päärakennus, jonka on suunnitellut arkkitehti Onni Tarjanne ja se on valmistunut 1920.

Ympäristö oli erittäin oivallinen keuhkosairauksille koska "parantavat" hongat antoivat raittiille ulkoilmalle tervehdyttävän vaikutuksen.

Rakennuksen päädyissä onkin  isot kolmessa kerroksessa avonaiset terassit jossa potilaat ottivat "ilmakylpyjä" vuoteissaan maaten.

Sairaalaa ympäröi pienimuotoinen puisto.

Kaunis vesi-aihe joka oli jo ilmeisesti laitettu talvikuntoon.

Ilmeisesti  tämä oli lasten osastona toiminut parikerroksinen rakennus puiston laidalla.

1939 rakennettu ja Pirilänkosken valjastanut pato

Kun tarkemmin katsoo joen pohjassa näkyy jääkauden jäljet hiekkakivessä. Kiven iäksi on mitattu noin 1300 miljoonaa vuotta. Jälleen kerran voi vain tuntea oman lyhyen elämänsä melko vaatimattomaksi tämän kaiken keskellä.

Maisema ja näkymä on kyllä aika huikea.